Tiedättekös, isälläni on aina ollut todella hyvä työmotivaatio ja -moraali. Töistä ei ole ikinä tullut mieleen edes valittaa, sillä tärkeintä on että jotain työtä on saatavilla. Niitä töitä tehdään siis joita tarjolla on, oli oman alan työtä tai ei. Autonkorjaajana hän on tehnyt töitä postissa, hinannut autoja, tehnyt talonmieshommia ja asentanut sprinklereitä. Kirjo on siis aivan valtava - kunnon monitoimimies.
Luojan kiitos tämä kaikki on periytynyt asenteena minulle. Äidilläni on taas täysin erilainen käsitys työstä, kaikesta valitetaan ja mitään ei olla valmis tekemään ellei pakko ole. Hän ei ymmärrä rahan arvosta juuri mitään vaan ennemmin nauttii elämän muista osa-alueista jossa työ on vain sivuseikka ja pakollinen paha. Kukin tavallaan.
Isäni on opettanut että töitä tehdään silloin kun niitä on tarjolla. Jos jokin ei mene putkeen vaan esimerkiksi työt loppuu niin se ei ole maailmanloppu vaan sitten keksitään toisenlainen keino toimia. Tärkeintä kuitenkin on, että talous pysyy vakaana ja rahan tulo on säännöllistä. Rahaa pyritään saamaan säästöön koska tiedostetaan, että tulee myös aikoja jolloin tienaaminen ei ole yhtä hyvällä tolalla kuin vakituisessa työsuhteessa. Elämä heittelehtii eikä tiedä mitä tuleman pitää.
En tarkoita ettei elämässä saa olla mitään muuta kuin työt. Tottakai saa ja pitääkin olla, ei tässä nyt työnarkomaaneiksi kuitenkaan aleta. Itselleni on vain hyvin tärkeää pysyä työelämässä ja luoda uusia kontakteja. Kun yksi ovi sulkeutuu niin temmotaan välittömästi jo uusia auki. Kaikesta on hyötyä ja kaikki uudet asiat luovat uuden mahdollisuuden sekä tilaisuuden löytää elämään jotain mullistavaa. Toki huonojakin valintoja voi tehdä, mutta niistä saa tärkeää elämänkokemusta ja perspektiiviä tähän touhuun - oppia asioita jotka auttavat meitä tulevaisuudessa toimimaan entistä paremmin. Virheet muokkaavat meitä ihmisenä, ja vaikka virhe koetaan yleensä negatiiviseksi niin sen tuoma muutos voi olla kuitenkin positiivinen. Elämänkokemus on hyvä asia!
Tästä päästäänkin minun lempiaiheeseen joka puhuttelee monia ihmisiä ja jakaa mielipiteet. Tehdäkö paskatyötä vai ei? Itselleni vastaus on ollut aina kyllä. En tiedä tuleeko vastaukseni aina olemaan sama, mutta tälläisenä parikymppisenä tyttönä olen sitä mieltä että jokainen on aikanaan ponnistanut alhaalta. Joillekin on käynyt hyvä tuuri, mutta ainakin suurin osa ihmisistä. On siis turhaa kuvitella, että valmistumisen jälkeen saa heti hyvän työpaikan varsinkaan jos ei ole työkokemusta juurikaan. Itse olen sitä mieltä, että tärkeintä on saada jalka oven väliin jonnekin työpaikkaan ja olla työelämässä pari vuotta. Saat tästä kullanarvoista työkokemusta ja suositellijan tuleviin työpaikkoihin jos hoidat hommasi hyvin. Avainsana on nöyryys ja ahkeruus. Tämä työ tuottaa varmasti tulosta, sillä pikku hiljaa alhaalta pääsee etenemään ylös päin kunhan jaksaa tehdä töitä asian eteen. Uskon että ansioluettelossa näyttää ehdottomasti paremmalta se, että on tehnyt jotain, saanut kerrytettyä työkokemusta ja hankittua suosittelijan kuin että odotat työttömänä valmistumisen jälkeen unelmien työpaikkaasi mikä ei välttämättä tule koskaan vastaan. Varsinkin huonoon talousaikaan on omia kriteereitä ehdottomasti alennettava. Tämä on sitä aikaa kun työpaikkaa ei valita, tai jos valitsee niin on turha ainakaan valittaa jos on työttömänä!
Olen itse seitsemättä vuotta töissä kassalla. Sain kyllä onnekseni opiskelupaikan ja opiskelun aloitin syksyllä. Opiskelen tuotantotalouden insinööriksi. Vaikka kassatyö on ihmisten mielestä todella alhaista työtä, niin en voisi missään nimessä sanoa että työ on ollut kamalaa. Työ on ollut hyvin opettavaista, olen saanut paljon kokemusta kaupan alalta sekä myyjän töistä joista on apua varmasti myöhemmin, olen hoitanut hommani hyvin ja saanut suosittelijan esimerkiksi tulevan kesän työpaikkoihin. Vaikka aina ei huvitakkaan mennä töihin, niin suurimmaksi osaksi menen sinne ihan mielelläni. En tiedä olenko niin rahan ahne p*ska, että teen myös sen takia mielelläni töitä. Säännölliset (mahdollisimman isot) tulot tuntuvat hyvältä ja saan pyöritettyä tämä asuntosijoitusrumbaani. Tiedän, että kun jaksan nyt painaa niin se palkitsee aikanaan. Kun saan talouteni tiettyyn pisteeseen, alkaa se pyörimään kuin "itsekseen" eteenpäin. Tällä ajankohdalla tarkoitan sitä päivää, kun saan maksettua sijoitusasunnostani lainan pois - rahaa alkaa tulemaan ja jäämää myös käteen, jolloin sitä voi alkaa sijoittaa uuteen kohteeseen. Tähän ei ole pitkä matka, rahan tuloa ei voi estää.. Mutta mitä enemmän työskentelen niin sitä nopeammin näen tämän päivän. Ja siihen tähtään ja kovaa. Myös se, että sinulla on joku tavoite auttaa työmotivaation ylläpitämisessä.
Toki elämä ei saa olla pelkkää työntekoa vaan on mahduttava myös paljon muuta sekaan, niitä asioita mistä nautit ja joiden avulla rentoudut. Oma elämäni ei suinkaan ole pelkkää työntekoa, kun olen koulussa niin teen töitä noin 2-3 vuoroa viikossa. Muu aika menee koulussa tai vapaa-ajan harrastuksia ylläpitäen, ja koen että mun elämä on hyvää juuri näin. En jää mistään paitsi, vaikka koulu ja työ vie paljon aikaa. Ehkä olen osittain sellainen ADHD pupu, että tarvitsen tekemistä. Mun pää kirjaimellisesti hajoaisi jos olisin ja hengaisin vaan kotona ilman tekemistä. Kyllä tarvitsee aina olla joku projekti alla joka tuo elämään sisältöä. Sellainen minä olen, ja siitä tämä minun "työnarkomanisuus" ehkä johtuu. Monet ihmiset kokevat sen negatiivisena piirteenä, että olen ahne tai jotain. Minulla ei kuitenkaan ole sellainen olo, enemmänkin pidän tästä piirteestäni. Siitä, että haluan saada aikaiseksi jotain. Haluan tehdä jotain enkä vain olla möllöttää. Siitä ehkä kumpuaa se, että haalin itselleni kaikki ylimääräiset työvuorot ja työskentelen ihan mielelläni.
Tämä aihe tuli mieleen eilen kun mieheni alkoi kyselemään minne aion hakea kesätöihin. En ymmärrä tätä kapeakantaista katsetta. Ihan kuin minä oikeasti voisin ensimmäisen vuoden opiskelijana valita ne paikat johon haluan mennä kesätöihin ja hakea vain sinne. Yritin selittää miehelleni, että jos tekisin näin en tulisi luultavasti ikinä saamaan kesätöitä mistään. Helppo hänen on siinä päätänsä aukoa kun on käynyt hyvä flaksi ja on saanut heti hyvän työpaikan jossa on ollut jo monta vuotta. Hän ei ehkä tiedä kuinka armotonta työelämä ja työnhaku on tänäpäivänä. Oma strategiani työnhakuun meinaan on, että aion hakea töitä jokaisesta paikasta joka liittyy jotenkin opintoihini. Kriteerit ei todellakaan ole isot, vaan otan avoimin mielin vastaan kaiken mitä tarjotaan. En ehkä ihan mihinkään pikaruokalaan tai siivoustyöhön hae, mutta varmasti tekisin niitäkin jos ei muuta ole tarjolla. Pointtini on kuitenkin se, että haluan löytää kesäksi hieman kaupan alasta poikkeavia töitä koska tuntuu etten siellä enää juuri kehity koska olen heidän kirjoillaan ollut niin monta vuotta. Se, että mitä kesätöitä teen ensikesän ei ole juuri väliä - kunhan saisin hieman kehittää itseäni, laajentaa katsekantaa ja oppia ammatillisesti uusia asioita. Ei olisi lainkaan haittaa, jos työpaikka opettaisi minulle asioita jotka liittyvät omaan opintoalaani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikesta on hyötyä ja tärkeintä on saada jalka oven väliin.
Alkoi vain ärsyttämään tuo mieheni pointti, että millaista työtä haluaisin tehdä. Olenko tosiaan ainoa ketä ei rajaa työpaikkojaan tiettyjen kriteerien mukaan? Minulla ei ole väliä työskentelenkö tuotannossa, toimistossa tai vaikka myynnissä. Kaikki kiinnostaa ja pystyn kaikkeen - niin fyysiseen kuin henkiseenkin työhön. Joten miksi edes rajaisin työpaikkoja tiettyjen kriteerien mukaan, koska opintoalani on muutenkin hyvin laaja käsittäen nuo kaikki yllämainitut. Näillä mennään ja olen kyllästynyt selittelemään ihmisille (varsinkin läheisille) omia toimintatapojani ja mielipiteitä. Kerrankin minulla on sellainen olo, että tiedän mitä teen. En kestä sitä, että toiset tulevat arvostelemaan ja ilkkumaan vaikkei he tiedä asiasta mitään.
Tänään aionkin tehdä muutoksen ja kantaa ylpeydellä työnarkomaanisuuteni, ahkeruuteni ja sen että haluan työskennellä - olivat työt millaisia vain. Tajusin vihdoin, että se ei ole häpeä - vaan rikas luonteenpiirre itsessäni. Minulla on sellainen olo, että tämä voi viedä minut kauas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti